Sopivatko bakteerit suunnitelmiisi?

Kamstrup on viime vuosina tutkinut ahkerasti bakteerien esiintymistä vesimittarien valmistusvaiheissa. Bakteerikontaminaation riski saadaan minimoitua käyttämällä asianmukaisia pakkauksia sekä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä laboratoriossa. Bakteeri-infektioilta ei voida aina kokonaan välttyä, mutta on monia asioita, joita voidaan tehdä, jotta esimerkiksi veden kautta välittyvän Pseudomonas aeruginosa -taudinaiheuttajabakteerin esiintyvyysriski pienenee.

Nollatoleranssi bakteereille

Puhtaat tuotantotilat
Kamstrupilla kiinnitetään jatkuvasti huomiota sen varmistamiseen, että vesimittarit ovat tehtaalta lähtiessään korkealaatuisia ja hygieenisiä.

Kaikki vesimittarimme valmistetaan Tanskassa tuotantotiloissa, jotka täyttävät EU:n mittauslaitedirektiivin (MID) moduulien B ja D vaatimukset. Lisäksi kotitalouksien vesimittarit (MULTICAL® 21) on vuodesta 2013 lähtien pakattu ilmatiiviisiin muovipakkauksiin. Tämä varmistaa, että vesimittarit eivät altistu ympäristön epäpuhtauksille varastoinnin tai kuljetuksen aikana, ennen niiden käyttöönottoa.

Asiakastyytyväisyys on Kamstrupille kaiken a ja o. Jokaisen vesimittarimme kalibrointi testataan tuotantotiloissamme ennen tuotteiden toimittamista. Vesimittarit myös desinfioidaan testien aikana.

Testeissä käytettävä vesi desinfioidaan elektronisesti annostellulla vetyperoksidilla tai natriumhypokloriitilla, ja vesi vaihdetaan säännöllisesti, jotta sen laatu pysyy hyvänä. Tuotantotilamme ovat aina moitteettoman puhtaat ja vesimittarit korkealaatuiset ja hygieeniset.

Hygienia ennen kaikkea

Olemme laatineet juomavesiputkistoissa käytettäville vesimittareille hygieniakonseptin varmistaaksemme, että mittarit eivät altistu valmistuksen, varastoinnin tai kuljetuksen aikana haitallisille bakteereille. Lue lisää hygieniakonseptistamme:

Laboratorio varmistaa laadun

Hygieniaan liittyvä laadunvarmistus on Kamstrupille äärimmäisen tärkeää. Tämän takia teemme yhteistyötä ulkopuolisten akkreditoitujen laboratorioiden kanssa. Laboratoriot tekevät mikrobiologiset analyysit sekä testausvälineillemme että vesimittareillemme. Haluatko tarkempia tietoja testituloksista? Lisätietoja antaa tri Astrid Søe, ars@kamstrup.com.

Ota yhteyttä

Lähetä meille viesti. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Aihe *
* Please select a subject
Kiinnostuksenkohteet *
* Please select one or more areas
* Comments is invalid
* First name is required * First name is invalid
* Last name is required * Last name is invalid
* Email is required * Please enter a valid email
* Company is required * Company is invalid
* Postal code is required * Postal code is invalid
* City is required * City is invalid
* Country is required
* Phone is required * Phone is invalid * Phone is invalid
Käytämme evästeitä voidaksemme varmistaa sivustomme oikean toiminnan ja kerätäksemme tilastotietoja käyttäjistä sivustomme kehittämiseksi. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivuston selaamista tai sulkemalla tämän bannerin. Lue lisää.