Vuosiraportti 2017

20. maaliskuuta 2018

Kamstrupille ennätyksellinen liikevaihto ja tulos vuonna 2017 kasvun ja liiketoiminnan laajentamisen ansiosta

Maailman johtava energian- ja vedenkulutuksen älykkäiden mittausratkaisujen toimittaja Kamstrup ilmoittaa saavuttaneensa vuonna 2017 ennätyksellisen liikevaihdon, 2,1 miljardia Tanskan kruunua (282 miljoonaa euroa). Yhtiö on rikkonut ennätyksiä nyt jo 8. peräkkäisenä vuonna. Voitto ennen veroja oli 311 miljoonaa Tanskan kruunua (42 miljoonaa euroa). Kamstrupin uusi toimitusjohtaja Kim Lehmann – joka aloitti tehtävässä tämän 2018 alussa – toteaa, että hän olisi tuskin voinut päästä aloittamaan paremmissa lähtökohdissa: ”Kamstrupia on johdettu hyvin, ja yhtiöllä on selkeä tulevaisuudenvisio. Tuomme markkinoille uusia digitaalisia mahdollisuuksia, jotka kehittävät asiakkaittemme liiketoimintaa. 

Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita, kuten se, että tulevaisuudessa miljardi ihmistä saa puhdasta vettä Kamstrupin älyratkaisuilla toteutetun jakeluverkon kautta”, kertoo Kim Lehmann.

Kamstrup on pystynyt kasvattamaan sähkön ja lämmön mittausjärjestelmien markkinaosuuttaan. Kamstrup on voittanut ja toteuttanut kattavia projekteja niin vuonna 2017 kuin aiemminkin. 

Näistä hyvä esimerkki on tanskalaisen energiakonserni Ørstedin omistaman Radius-yhtiön kanssa toteutettava yhteistyöprojekti, jossa Kööpenhaminaan ja ympäröiviin kuntiin asennetaan miljoona sähkömittar. Kamstrupin mukaan älykkäiden mittausratkaisujen kysyntä on jatkuvassa kasvussa vedenmittausjärjestelmien markkinoilla. Yhtiön on halunnut vauhdittaa mekaanisten mittarien vaihtoa älymittareihin, ja tuloksena on erinomainen kaksinumeroinen kasvu. Kamstrup panostaa automaatioon, digitalisaatioon ja tuotekehitykseen. Siksi se perusti vuonna 2017 vedenmittaukseen keskittyneen yksikön, jossa tuotetaan uusia korkeateknologisia ratkaisuja.

Yhdysvaltain vesimarkkinoilla saavutetun nopean kasvun ansiosta Kamstrup on avannut tuotantolaitoksia myös muualle kuin Skandinaviaan.

”Vuoden 2017 lopussa käynnistimme uuden tuotantolaitoksen Georgian osavaltion pääkaupungissa Atlantassa. Yksikössä on muita tuotantolaitoksiamme vastaava korkea automaatiotaso. Haluamme siirtää liiketoimintaamme lähemmäksi 

asiakkaitamme ja toimia joustavana yhteistyökumppanina”, korostaa Kim Lehmann. Kaikki muut Kamstrupin teolliset tuotantolaitokset sijaitsevat päätoimipaikassa Tanskassa.

Vuonna 2017 julkaistujen uutuustuotteiden joukossa on myös päivitettyjä mittareita ja aiemmin markkinoille tuotuja ratkaisuja, joihin on nyt integroitu IoT-tekniikka.

”Digitalisaation keulakuvana ja mittaustietoja analysoivien työkalujen kehittäjänä pystymme tarjoamaan asiakkaille ratkaisuja, jotka vähentävät energian- ja vedenmittauksen hävikkiä. Dataan perustuva jakeluverkko on ehdoton edellytys vesi- ja energiayhtiöiden liiketoiminnan optimointiin”, painottaa Kim Lehmann.

Jatkuvilla investoinneilla innovaatioihin ja markkinoiden kasvuun on saavutettu yli 100 uutta työpaikkaa. Yhtiö perusti äskettäin uuden ohjelmistokehitysyksikön Espanjan Malagaan, jonka odotetaan houkuttelevan osaavia T&K-asiantuntijoita. Kamstrup aikoo työllistää sata uutta työntekijää myös vuonna 2018.

”Laajennamme liiketoimintaamme edelleen. Uskomme saavuttavamme uusia markkinaosuuksia vuonna 2018, sillä investoimme voimakkaasti markkina- ja tuotekehitykseen, automaatioon ja digitalisaatioon”, toteaa Kim Lehmann.