Vesi
Vuotovesi
Vuotovalvonta
Jakeluverkko

flowIQ® 2200 paljasti kaksinkertaistuneen vesihävikin syyn

”Tämän vuodon paikallistaminen olisi vienyt meiltä huomattavasti enemmän aikaa ja rahaa ilman flowIQ® 2200 -mittaria ja Vuotovahtia.”

– Per Møller, Børkopin vesilaitos

1,3–1,5 m3/h vuoto saatiin paikallistettua

Vesihävikki puolittui

Haaste:

Vesihävikki kaksinkertaistui selittämättömästä syystä

Børkopin vesilaitoksella uskotaan vakaasti ennakoivaan huoltoon. Vesilaitos on investoinut vuodesta 2014 alkaen 3,6 miljoonaa euroa tuotantolaitokseen ja jakeluverkoston järjestelmälliseen saneeraukseen. Uudistunut verkosto koostuu ainoastaan harmaista PVC-putkista ja PE-putkista.

Tuloksia ei käy kiistäminen: vuosina 2018 ja 2019 vesihävikki oli ennätyksellisen pieni: 1,6 % ja 1,71 %. Siksi yllätys oli melkoinen, kun vuotoveden määrä olikin noussut yhtäkkiä 3,7 prosenttiin vuoden 2020 lopussa.

”Emme käsittäneet, miksi vesihävikki oli yhtäkkiä kaksinkertaistunut. Missään ei näkynyt vuotoja tai putkirikkoja, eikä maan pinnalle noussut vettä”, kertoo Børkopin vesilaitoksen käyttöpäällikkö Per Møller.

Ratkaisu:

Vuotovahti löytää vuodon myös paikasta, ”josta sitä olisi viimeiseksi osattu etsiä”

Børkopin vesilaitos sai Kamstrupin avulla tietää putkistonsa normaalia korkeammista äänikäyristä. Vastauksen antoivat akustisella vuotovalvonnalla varustettu flowIQ® 2200 -vesimittari ja Vuotovahti-analytiikkasovellus. Äänidata viittasi mahdolliseen vuotoon alueella, joka oli saneerattu vuonna 2018. Kun vesilaitos alkoi selvittää vesihävikin syytä, vuotoa ei osattu etsiä saneeratulta alueelta. Vuoto löytyi melumittauslaitteiden avulla noin 2 metrin etäisyydeltä kaivosta: PEL-putkessa oli 3–4 cm murtuma.
Lisätietoja
Sulje

Löytynyt vuoto paljasti Per Møllerille kaksinkertaistuneen vesihävikin syyn: ”Vettä on valunut hukkaan 1,3–1,5 kuutiota tunnissa eli 6 000–6 500 kuutiota vuodessa. Vuosien 2019–2020 vesihävikin kasvu johtuu lähes täysin tuosta yhdestä vuodosta. Löytämämme vuodon myötä olemme saaneet puolitettua vesihävikkimme.”

Vaikeat olosuhteet

Vuodon paikallistaminen ei ollut helppoa, sillä Børkopin vesilaitos toimittaa vettä myös lähialueiden vesilaitoksille. Siksi yökulutus laskee ani harvoin alle 7 m3/h:n, joten yödataa ei voida hyödyntää vuotojen etsimisessä. Sen lisäksi vuoto löytyi kadulta, jossa oli jo suoritettu verkoston saneeraus. Näistä syistä Per Møller ei usko, että vesilaitos olisi löytänyt vuotoa omin voimin.

”Löysimme tämän vuodon paikasta, josta sitä olisi viimeiseksi osattu etsiä. Vuotoa olisi siis ollut lähes mahdotonta havaita. Ilman flowIQ® 2200 -mittaria ja Vuotovahtia työ olisi ilman muuta tullut valtavan kalliiksi ja sitonut resursseja.”

Kaivettuamme putken ylös näimme, että putki oli painunut kasaan ja murtunut.

Toimiva ratkaisu muoviputkien vuotovalvontaan

Per Møller paikallisti vuodon tiiviissä yhteistyössä äänidataa seuranneen Kamstrupin kanssa. Kamstrup oli laitoksen käyttöpäällikön mukana paikan päällä kuuntelemassa sulkuventtiilistä kuuluvaa ääntä. Vuoto vahvistettiin, kun vesimittarin äänikäyrät osoittivat jonkin olevan vialla.

PEL-putken vuoto yllätti kaikki. Muoviputken vuotoa on hankalampi havaita äänikäyrän perusteella kuin esimerkiksi metalliputken vuotoa. Siksi muoviputkien akustinen vuotovalvonta voi osoittautua haasteelliseksi. Mutta Vuotovahti-ohjelman mukaan kyseisen vuotokohdan äänikäyrät olivat selkeästi noususuuntaisia.

Ratkaisu kuulosti liian hyvältä ollakseen totta

Børkopin vesilaitos osallistui flowIQ® 2200 -mittarin kehittämiseen ja testaukseen vuonna 2018. Ja vaikka Per Møller suhtautuikin asiaan aluksi epäluuloisesti, nyt hän on erittäin tyytyväinen sekä itse ratkaisuun että yhteistyöhön Kamstrupin kanssa: ”Kun kuulin ensimmäisen kerran, että Kamstrupin uusi vesimittari selvittää vuodot seuraamalla putkiston ääniä, ajattelin, että ratkaisu kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mutta olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Kamstrupin kanssa ja siihen, että havaintomme auttavat myös muita vuotojen paikallistamisessa.”

Yhteistyö Kamstrupin kanssa alkoi jo vuonna 2014, kun Børkopin vesilaitos siirtyi MULTICAL® 21 -mittareihin. Aiemmissa mittareissa oli jatkuvasti merkittäviä ongelmia. Nykyään vesilaitos asentaa ainoastaan flowIQ® 2200 -vesimittareita.

Jakeluverkko valmiina tulevaisuuden haasteisiin

Vejlen kunnan kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa Børkopin vesilaitoksen toiminta tulevien 10–15 vuoden aikana. Siksi alueella on käynnissä monia uusia kehityshankkeita. Paikkakunta kamppailee kasvukipujen kourissa, ja vesilaitoksessa on vain kaksi työntekijää. Siksi aikaa on pystyttävä säästämään ja rahavarat on osattava kohdistaa oikein. ”Ennakointi on ehdottoman tärkeää. Resursseja on varattava sinne, missä ne tuottavat eniten arvoa. Uusien mittareiden ja Vuotovahdin avulla havaitsemme vuodot äänikäyrien perusteella hyvissä ajoin ennen kuin putkirikkoja tapahtuu.”

Jakeluverkkoon tehdyistä investoinneista ja uusista mittareista on hyötyä myös vesilaitoksen piirissä oleville talouksille. Toimitusvarmuus paranee, vuodot tai putkirikot eivät pääse saastuttamaan vettä bakteereilla ja vesihävikki pysyy kurissa.

”Meillä on kunnianhimoinen tavoite vesihävikin suhteen: Pyrimme pitämään sen mahdollisimman pienenä. Vesilaitoksessa halutaan myös ylläpitää jakeluverkkoa niin, että se voidaan luovuttaa hyvillä mielin seuraavan sukupolven hoiviin. Tässä olemme hyvällä tiellä”, toteaa Per Møller.

Tietoja projektista:

  • Mittauspisteitä: 2 400
  • Jakeluverkko: Putkiston pituus noin 100 km
  • MULTICAL 21®- ja flowIQ® 2200 -vesimittarit
  • READy – Mittarien etäluenta
  • Vuotovahti
Sulje

”Ennakointi on ehdottoman tärkeää. Resursseja on varattava sinne, missä ne tuottavat eniten arvoa. Uusien mittareiden ja Vuotovahdin avulla havaitsemme vuodot äänikäyrien perusteella hyvissä ajoin ennen kuin putkirikkoja tapahtuu.”

– Per Møller, Børkopin vesilaitos

Lue lisää akustisesta vuotovalvonnasta

Huomaa ja paikanna mahdolliset vuodot ennen kuin putkia rikkoontuu. Akustinen vuotovalvonta on kätevä tapa valvoa jakelualueen tonttijohtoja ja jakeluverkon osia mahdollisten vuotojen varalta.

Haluatko lisätietoja Vuotovahdista?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Tarjoamme sopivat työkalut vuotoveden valvonnan haasteisiin.

Käydään suoraan asiaan

Miten voimme olla sinulle avuksi?

Tarvitsen

Haluan

Haluaisin

1 2 3 4 5 6

Tutustu tapauskertomuksiin