Vesi
Älykkäät mittausratkaisut
Laskuttamaton vesi

”Yhtäkkiä meistä tuli menestystarina.”

Assensin vesilaitos

Kamstrupin älymittausratkaisuja käyttämällä parannamme sekä asiakaspalveluamme että asiakastyytyväisyyttä

Tanskassa Fyn-saaren länsiosassa sijaitsevassa Assensin kunnassa on noin 4 000 vesilaitoksen piiriin kuuluvaa asukasta. Yleensä vesilaitoksen toiminta näkyy kuluttajan elämässä vain hyvin harvoin.

”Kuluttaja ajattelee vesihuoltoa yleensä vain silloin, kun jossain on vikaa. Silloin soitetaan vesilaitokselle. Esimerkiksi kun hanasta tulee ruskeaa vettä tai tapahtuu putkirikko. Tai jos vesilasku tuntuu uskomattoman korkealta”, toteaa Assensin vesilaitoksen tiimipäällikkönä toimiva insinööri Anne Lyndorff Hovmøller.

Tätä nykyä Assensin vesilaitosta ei enää pidetä ”paikkana, johon soitetaan, jos on jotain reklamoitavaa”. 

Päinvastoin: Siitä lähtien kun Assensin vesilaitos päätti ottaa käyttöön älymittausratkaisun vuonna 2015, laitos tunnetaan siitä, että ”soitamme kuluttajille siinä tapauksessa, että jotain on vialla ja edellyttää tarkistusta”. Otamme yhteyttä jo ennen kuin kuluttaja edes huomaa tilannetta.

Hyvä kehitys lähti siitä, kun kunnallispalveluihin kuuluvassa Assensin vesilaitoksessa päätettiin muutama vuosi sitten vaihtaa kunnan vanhat vesimittarit uusiin digitaalisiin malleihin. 

Assensin vesilaitoksen ja kaukolämpölaitoksen yhteishankkeen kilpailutuksen voitti Kamstrup. 

Tilauksen myötä Assensin vesilaitoksessa on otettu käyttöön uudet, tunnin välein etäluettavat vesimittarit. Yhteistyö kattaa myös data-analyysin, joka perustuu mittarien valtaviin datamääriin. 

Data haetaan Assensin vesilaitoksen suljetun, salatun radioverkkojärjestelmän kautta. Järjestelmän kookas keskusantenni on asennettu vanhaan viljasiiloon ja savupiippuun. Sen lisäksi kunnan alueelle – katseilta piiloon – on asennettu useita pienempiä antenneja.

Anne Lyndorff Hovmøller kertoo, että Assensin jakeluverkon fyysisen rakenteen ansiosta päätös oli helppo. Järjestelmä on jaettu osiin, joten yksittäisten alueiden tuloveden ja kulutuksen määrää voidaan mitata tarkasti.

”Tällä hetkellä mittaamme kulutusta tunnin välein koko järjestelmän laajuudelta. Kamstrupin toimittama sovellus antaa hälytyksen heti, jos jonkin alueen kulutuksessa havaitaan jotain poikkeuksellista”, kuvailee Anne Lyndorff.

”Tällä hetkellä mittaamme kulutusta tunnin välein koko järjestelmän laajuudelta. Kamstrupin toimittama sovellus antaa hälytyksen heti, jos jonkin alueen kulutuksessa havaitaan jotain poikkeuksellista”, kuvailee Anne Lyndorff.

Parempaa asiakaspalvelua hälytyksillä

”Yleisin tilanne on se, että huomaamme kotitalouden vedenkulutuksessa yllättävän piikin, jolle emme näe perustetta. Kulutus saattaisi vastata uima-altaan täyttämistä, mutta on talvi, eikä uima-asuun juuri tee mieli sonnustautua. Tai kotitalouden vedenkulutus näyttää kasvavan, vaikka tiedämme talon olevan tyhjillään ja myytävänä, sillä asukkaat ovat muuttaneet hoivakotiin. Nykyisin voimme hoitaa nämä tilanteet ennakoivasti, mikä säästää asiakkailta rahaa ja vaivaa”, Anne Lyndorff Hovmøller kertoo.

”Datan perusteella näemme vesihävikin tarkan sijainnin ja huomaamme, että ongelma ei johdu kotitaloudesta. Näin säästämme rahaa ja kevennämme samalla työtaakkaamme.”

Anne Lyndorff Hovmøller, Assensin vesilaitos.

Paremmat mahdollisuudet löytää vuodot ja vähentää vesihävikkiä

Kun yhteistyö Kamstrupin kanssa pääsee vauhtiin, myös vesilaitoksen omat, vedenpumppauspisteissä sijaitsevat mittarit aiotaan liittää datajärjestelmään. Sen jälkeen käytettävissä on vielä enemmän dataa ja jakeluverkon häiriöistä saadaan varoitukset hyvissä ajoin.

”Odotan järjestelmältä etenkin tehokasta vuotojen paikallistamista. Putkirikkojen selvittäminen kuuluu työnkuvamme hankalimpiin tehtäviin. Jos vesiputki rikkoutuu viemäriputken tai sadevesiviemärin lähellä, se jää hyvin helposti huomaamatta, sillä vesi vain virtaa pois aiheuttamatta eroosiota tai vastaavaa vahinkoa.”

”Datan perusteella näemme vesihävikin tarkan sijainnin ja huomaamme, että ongelma ei johdu kuluttajasta. Näin säästämme rahaa ja kevennämme samalla työtaakkaamme. Sen ansiosta kulutamme vähemmän aikaa kävellen edes takaisin kahdelta aamuyöstä ja kuunnellen, kuuluuko jostain pisarointia tai loisketta”, toteaa Anne Lyndorff Hovmøller.

Tanskan lainsäädäntö määrää taloussanktioita niille vesilaitoksille, joiden vesihävikki on yli 10 % vuodessa. Siksi vesilaitokset keskittyvät nyt vähentämään käyttöveden hävikkiä.

Assensin vesilaitoksen vesihävikki (6 %) jää selvästi asetetun rajan alle. Anne Lyndorff Hovmøller haluaa silti panostaa asiaan. Yhteistyö Kamstrupin kanssa on hänen mielestään tärkeää ja hyödyllistä, sillä sen avulla Assensin kunnalliset laitokset pystyvät täyttämään strategisen tavoitteensa eli tuottamaan ”parempaa palvelua kuin asiakkaat osaavat odottaa”.

”Yhteistyö Kamstrupin kanssa on osoittautunut hyvin palkitsevaksi. Kamstrupin asiantuntijat laittavat kaikkensa likoon ja ottavat yhteistyömme vakavasti. Yritys panostaa hankkeeseen runsaasti resurssejaan ja seuraa pienintäkin yksityiskohtaa palavalla innolla.”

Parempaa palvelua kuin asiakkaat osaavat odottaa

”Miksi Assensin vesilaitos valitsee älymittarit? Vuotojen paikallistamisen lisäksi tärkeintä on se, että emme ole enää vesilaitos, jolle kukaan ei uhraa ajatustakaan – muulloin kuin vikatilanteissa. Meistä on tullut menestystarina. 

”Tätä nykyä olemme varsin suosittuja. Meillä on hyvin tyytyväisiä asiakkaita, sillä tarjoamme heidän mielestään hyvää palvelua, ratkaisemme ongelmat ja lähetämme kohtuullisia vesilaskuja”, toteaa Anne Lyndorff Hovmøller.

Assensin vesilaitos

Ratkaisu:

  • MULTICAL® 21- ja FlowIQ® 3100 -vesimittarit
  • Etäluentaratkaisu: READy-verkko ja kaksi (savupiippuun asennettua) suurantennia
  • Analyysisovellukset Water Intelligence ja Incidents

Toteutus:

Mittarien mobiililuennan pilottiprojekti toteutettiin vuonna 2013. Radioverkko rakennettiin vuosina 2015–2016, ja vesimittarit asennettiin samaan aikaan vuoden 2016 keväällä. Sen jälkeen Assensin vesilaitos ja Kamstrup tekivät tiivistä kehitys- ja testausyhteistyötä Kamstrupin Incidents- ja Water Intelligence -analyysisovellusten parissa. 

Assensin vesilaitos:

  • Assensin vesilaitos
  • Noin 3 800 mittauspistettä
  • Vuosittain kuluttajille pumpattava vesimäärä: noin 700 000 m³