Yli 80 prosentin säästö mittarinluennassa

Aikaa säästävä sijoitus

Lämpöenergiamittareiden lukeminen langattomasti säästää aikaa 80 %

Mittarien langattoman etäluennan ansiosta aiemmin paljon aikaa vienyt työ suoritetaan nyt muutamassa päivässä ja huomattavasti aiempaa tarkemmin. 99,9 % mittareista luettiin langattomasti ilman ongelmia.

Laitoksen kenttätyöntekijät lukevat kaikki mittarit suoraan käyttämällä pieniä USB-mittarinlukijoita ja kannettavia tietokoneita. Siirtyminen manuaalisesta mittarinluennasta automaattiseen on saanut aikaan huomattavia säästöjä.

Säännöllinen mittarinluenta

Huomionarvoista on erityisesti se, että kaukolämmön toimittaja pystyy lukemaan mittarit langattomasti haluaminaan päivinä.

Tämä merkitsee sitä, että vaikka mittarit luettaisiin tammikuun puolivälissä tai helmikuussa, tammikuun 1. päivän lukema saadaan laskutusjärjestelmään sisäisestä muistista, ja asiakkaalle voidaan lähettää täsmällinen lasku edellisen vuoden kulutuksesta.

Kun luenta suoritetaan aina tiettynä päivänä, käytettävissä on aina tarkat ja vertailukelpoiset kulutustietojen vuositilastot.

Optimaalinen lukemarakenne

Yritys säästää huomattavasti aikaa, kun vuosittainen mittarinluenta suoritetaan nyt viidessä päivässä. Luentaan kuluu yli 80 % aiempaa vähemmän aikaa.

"Työntekijöilleni tämä merkitsee ajan säästymistä ja tehtävien ja vastuualueiden monipuolistumista, koska he myös rakentavat muuntamot ja huolehtivat järjestelmän kunnossapidosta. Sekä henkilökunnan että asiakkaiden tyytyväisyys on minulle ensisijaisen tärkeää." 

Ernst Bauersachs, operaatioiden hallinta, Westfälische Fernwärmeversorgung

Manuaalisesta automaattiseen

Tarkat mittaustulokset takaavat tarkan laskutuksen

Aiemmin lämpöenergiamittarien luennan hoito joukko eläkeläisiä, joka luki mittarit paikan päällä. Menetelmä oli hidas ja työläs. Yritys kokeili myös luentakorttien jakamista asiakkaille, mutta vain 3/4 asiakkaista täytti kortit oikein ja palautti ne ajoissa, joten mittarinlukijoita tarvittiin edelleen. Lisäksi mittarin lukeminen on Bauersachsin mukaan toimittajan vastuulla.

Langaton mittarinluenta tuntui hyvältä ajatukselta etenkin siksi, että yrityksen 80 tärkeintä asiakasta, joiden kysyntä vaihteli 200 kW:n ja 4 MW:n välillä, tarvitsivat lukemat kuukausittain. Etäluenta otettiin ensin käyttöön näillä asiakkailla, ja pian tämän jälkeen Bauersachs päätti ottaa langattoman luennan käyttöön kaikissa jakelualueen lämpöenergiamittareissa, jotta järjestelmästä saataisiin täysi hyöty.

Ei mittarinlukijoita

"Vain viisi asiakasta kieltäytyi ensin langattomasta moduulista. Heidän annettiin jatkaa omien mittarinluentakorttiensa täyttämistä. Suurin osa asiakkaista arvostaa langattoman lukemisen mukavuutta, vaikka aluksi jotkut ihmettelivätkin, kuinka saamme heidän kulutustietonsa ilman, että mittarinlukija käy kylässä", Bauersachs kertoo.

Joskus asiakkailla on laskuun liittyviä kysymyksiä. Tällöin kaukolämpöyhtiö pystyy tarkistamaan tarkat kulutustiedot mittarin dataloggeriin tallentuneista päivittäisistä tiedoista ja vastaamaan asiakkaan kysymyksiin täsmällisesti. Suurin osa asiakkaista suhtautuu langattomaan luentaan myönteisesti. Heidän ei tarvitse enää päästää mittarinlukijoita kotiinsa tai sopia käyntejä.

Mittarinluennan antaminen asiakkaan tehtäväksi oli puolestaan koko ajan vain väliaikaisratkaisu, koska se sysäsi lämmöntoimittajalle kuuluvan vastuun asiakkaan harteille.

Tärkeintä on laatu

Westfälische Fernwärmeversorgung on ollut Kamstrupin asiakas vuodesta 2001. Erinomaisen langattoman tiedonsiirron lisäksi Bauersachs arvostaa erityisesti MULTICAL®-lämpöenergiamittareiden erinomaista mittaistarkkuutta, joka takaa täsmällisen laskutuksen. "Asiakkaidemme on pystyttävä luottamaan lämpöenergian laskutukseen ja meille toimittajille on erittäin tärkeää, että voimme osoittaa lämpöenergiamittauksen laadun." Bauersachs on itsekin insinööri, jolle asiantunteva jakelu ja asiakaspalvelu on kunnia-asia. Lisäksi on tärkeää, että lämpöenergiamittarit säilyttävät mittausvakautensa ja toimintakykynsä myös pitkällä aikavälillä.

Münster, Saksa

Westfälische Fernwärmeversorgung Münsterissä toimittaa kaukolämpöä 1 800 kohteeseen. Vuoden 2011 jälkeen kaikki sen lämpöenergiamittarit on varustettu langattomilla moduuleilla.

- MULTICAL 402 ‑lämpöenergiamittarit 

- langaton mittarinluenta USB-käyttöisellä mittarinlukijalla ja kannettavalla tietokoneella.

Hei! Sivustomme käyttää evästeitä käyntien seuraamiseen. Henkilökohtaisia tietoja ei tallenneta.