Pitkät perinteet

Tanskassa, Aarhusissa perustettu yhden miehen pienyritys on kasvanut älymittauksen globaaliksi teollisuusjätiksi. Tämä on Kamstrupin tarina.

Yhtiön kantavana ajatuksena on jo perustamisvuodesta 1946 saakka ollut perustajamme Olaf Kamstrupin motto: ”aina löytyy parempi ratkaisu”. Tämä ajatus on edelleen yhtiömme ammattilaisten lähtökohtana innovatiivisten ja älykkäiden mittausratkaisujen suunnittelussa.

Toimintahistoriaamme on kuulunut muutamia käännekohtia, jolloin on tarvittu kykyä tehdä rohkeita päätöksiä. Tällainen aika koettiin muun muassa vuonna 1991, kun yhtiömme oli 100 ammattilaisen henkilöstöllään vielä pelkkä pikkukala suurempien, tehokkaampien ja menestyneempien teollisuusvalaiden joukossa. Kurssia kääntääksemme teimme urhean päätöksen: laitoimme kaiken peliin ja päätimme keskittyä ultraäänimittaukseen perustuvaan tekniikkaan.

Nykyisin ultraäänimittaus on suosituin tekniikka veden ja lämmön tuotannossa, ja yhtiömme on kasvanut kymmenkertaiseksi. Kamstrup kuuluu maailmanmarkkinajohtajiin, ja toimitamme energian- ja vedenkulutuksen mittaus-, hallinta- ja analyysiratkaisuja vesi-, sähkö-, lämpöenergia- ja jäähdytysenergiayhtiöiden käyttöön.

Tarjontamme tehokkuus perustuu dataan. Maailman digitalisoituessa Kamstrup kerää yhä enemmän dataa ja innovoi yhä älykkäämpiä tapoja sen hyödyntämiseen. Kehitämme yrityksiä, helpotamme ihmisten elämää ja tehostamme ympäristönsuojelua.

Seuraavaan aikajanaan on merkitty muutamia tärkeimpiä hetkiä yrityksemme historiassa. Näinä vuosina olemme muuttaneet mittaustekniikkaa ja luoneet Kamstrupin vankan perustan mittaustekniikan ja digitaalisen aikakauden paalupaikalla.

Historiallisia hetkiä

2019

Kamstrup julkaisee akustisella vuotovalvonnalla varustetun älykkään vedenmittausratkaisun

2018

Mittaustietojen analysointiratkaisu lisätään Kamstrupin tuotevalikoimaan

Yhdysvalloissa avataan tuotantolaitoksia (ensimmäisenä Tanskan ulkopuolella)

2017

Kamstrupin ensimmäiset IoT-mittarit tuodaan markkinoille

2013

Kamstrup julkaisee READy-ohjelmistoalustan

2012

OMNIA Suite -älyverkkoalusta julkaistaan

2010

Älykäs vesimittari MULTICAL® 21 tuodaan markkinoille

2005

Kamstrup julkaisee ensimmäisen sukupolven älyverkkoratkaisut

2002

Langaton tiedonsiirto integroidaan Kamstrup-mittareihin

2000

Kamstrup siirtyy kokonaan täysautomaattiseen tuotantoon

1998

Ensimmäiset Kamstrup-sähkömittarit tuodaan markkinoille

1991

Kamstrup julkaisee ultraäänimittarit

1990

Tanskalainen energiayhtiö OK ostaa Kamstrupin koko osakekannan

1946

Olaf Kamstrup perustaa Kamstrupin Aarhusissa, Tanskassa

Käydään suoraan asiaan

Miten voimme olla sinulle avuksi?

Tarvitsen

Haluan

Haluaisin

1 2 3 4 5 6